Joulut on vietetty ja uutta vuotta kovasti odotellessa,haluan toivottaa   ONNEA JA MENESTYSTÄ VUODELLE 2010 kaikille kasvateille omistajineen sekä monille,monille mukaville ihmisille joihin on saanut matkan varrella tutustua tässä koiraharrastuksessa KIITOS KULUNEESTA VUODESTA

Meidän joulu sujui ihanan rauhallisesti,hyvän ruuan ja rentoutumisen merkeissä.

Siskoni tuli meille joulunviettoon,ja olikin ihana tulaa iltanavetalta kun Mervi oli Jeren ja Eeron kans kattanut joulupöydän.Pukki kävi harmillisesti sillä aikaa kun olimme saunassa,harmi,mutta kait me ollaan oltu aika kiltteja,kun saatiin niin paljon lahjoja.Uuden vuoden viettoon lähdetäänkin pois kotoa (Markon kans ihan kahdestaan)Vaihtelu virkistää!

Näkymisiin ja Kuulumisiin ensi vuoteen